torstai 13. lokakuuta 2016

Innostusta ja tsunamipainajaisia


Heips.

Tästä taitaa tulla enemmän sääntö kuin poikkeus kirjoitella näitä tekstejä myöhään iltasaikaan... Toivon kuitenkin kovasti, ettei se nyt nakertaisi tekstini laatua - ja kykenisin pysymään lähestulkoon kaidalla tiellä ajatusteni kanssa. Koulu on multakin nyt tosiaan paketoimista (lakitusta) vaille valmis ja ai että olen onnellinen! On hieno tunne saada asioita päätökseen. 

Asioiden päättäminen ei kuitenkaan tarkoita laakereillaan lepäämistä, sillä mikään ei ole koskaan valmista ja erilaiset asiat vain odottavat tekijäänsä. Oon hoidellut erilaisia urheilu-uraani liittyviä juttuja, duunihommia, suoritellut autokoulun vikaa vaihetta ja toki viettänyt aivan liikaa aikaa koneen ääressä reissuasioita hoitaen. Mä jotenkin ajattelin, että ''vaan lähen'' sinne reissuun, mutta eihän se ihan niin mennytkään... On vaan sellanen pieni pakkomielle ottaa kaikista mahollisista asioista selvää ennen lähtöä - koska haluaa varautua kaikkeen. Sairaan siistiä, mutta oikeesti: ihan sairaan pelottavaa. Nyt on kuitenkin matkasuunnitelma tehty ja parit majoituksetkin jo varattu. Katotaan, että kuinka monet tsunami-, ynnämuupainajaiset ehdin nähä viel ennen trippiä...


Vähän siis ehkä stressi painaa, mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa hälvene! En vaan voi tajuta, että oon oikeesti tekemässä jotain tämmöstä. Ihan hullua.

En kuitenkaan asettanut rimaa hirveen korkealle mun bucket listin kanssa: Aika hyvin noi pitäis olla suoritettavissa kuukauden sisällä!
Veikkauksia - kuinkakohan monta saan suoritettua? Toivottavasti ainakin viimesen...


Innoissani olen toki myös kaikesta, mitä olen järjestänyt pääni menoksi kun palaan... Koska sitten kun on taas akut latailtu, voi täysin sielun ja ruumiin voimin aloittaa taas uuden kauden rakentamisen - uusilla pienillä twisteillä tietty varustettuina! 


 - koska vaihtelu pitää mielen virkeänä ;)

Ei kommentteja: