torstai 23. huhtikuuta 2015

#Ylpeä

Päivien hiekka liukenee tiimalasissa valoakin nopeammin, tuntuu kuin ei ehtisi edes kissaa sanoa.

Hei vaan ystäväiset, täällä taas.

Musta tuntuu, että en oo ehtinyt edes katsahtamaan tänne koneen suuntaan viimeiseen viikkoon - tai puoleentoista. Pieniin hetkiin mahtuu yllättävän monia aikavarkaita, joista yksi on ehdottomasti viikkokohtaiset menot x. Viikko-/päiväkohtaisia menoja voivat olla esimerkiksi lisätreenit, kavereiden tapaaminen tai pukusovitus Pasilan suunnalla. Kaikki niin kivoja juttuja, mutta taas palataksemme aiheeseemme, sitä aikaa on vain sen 24h/vuorokausi.

Myös viikonloput on tungettu täyteen tavaraa. Onnekseni jakso on vasta alussa, eikä deadlinet vielä paina kamalasti päälle. Viime viikonloppu meni aika lailla juoksuttaessa - siis hyvin sekalaisilla fiiliksillä. (Järjestimme siis sunnuntaina pienimuotoiset kilpailuharjoitukset vikellyksessä treenitallillamme Kellokoskella.) Yllättävän moni asia toimi yllättävän hyvin, ottaen huomioon järjestäjien nuoren kokemuksen kilpailujen järkkäilyistä. Aina on parannettavaa, mutta saimme paljon positiivista palautetta.

Itse kilpailusuoritukset menivät omilta tytöiltä aivan järjettömän hyvin. Erityismaininta annettakoon Team Shupalle, joista olen todella iloinen ja ylpeä. Oli, ja on, kyllä mahtavaa juoksuttaa noin hienoa ja taitavaa porukkaa, en voi muuta sanoa. Jotenkin se kaikki työ ja tuska valmentamisen eteen tuntuu niin pieneltä työmäärältä, kun voi nähdä kehitystä tapahtuvan. Se palkitsee todella. Tästä on mahtava jatkaa nälkäisenä kohti vaativampia liikkeitä ja varmempaa suorittamista! ... Mitä mä tässä selitän... Katsokaa itse!
On tainnut mennä hymyoppi perille.. :)
Niin söpöjä ja niiiin hyviä <3
Mä en vaan voi ymmärtää miten kohta on jo toukokuu. Mitä enemmän sivuja kalenterista tulee käänneltyä, sitä lähemmäs omaakin kisakautta kurvaillaan. Vapaaohjelmaa on pariin otteeseen rämmitty ... ja se nyt menee ja ei mene. Parit muutokset tulivat tänään kuvioihin ja luultavasti tuskailen niiden kanssa nämä seuraavat pari viikkoa ennen Budapestia. Musa ollut kunnossa jo pidemmän aikaa, puvunkin käyn hakemassa ensi viikon alusta. Treeneissä kaikki osa-alueet rullailevat nätisti omissa uomissaan - pääkoppa ehkä tarttisi hieman rauhoittelua.


Ps. Nyt lähiaikoina on taas tullut harvinaisen monta kertaa takkiin vikellyksen saralla; moni lajia tuntematon ihminen on tullut rivien välistä kertomaan, kuinka pilaamme toiminnallamme hevosen/varusteet/pohjan/maneesin/ihmiset/koko maailman ... Enkä mä vaan enää jaksa tommosta. Kertoisiko joku mulle että MIKSI IHMEESSÄ? Mitä tyydytystä joku voi saada toisen pahasta mielestä? Luulin, että eläisimme suvaitsevaisuuden aikaa, mutta ei. Missä vaiheessa tämä ihmeellinen pienlajien sättiminen loppuu, missä vaiheessa annetaan kaikkien kukkien kukkia? En mäkään korkeammasta kouluratsastuksesta mitään tiedä, joten mikä idea mun olisi mennä heille purnaamaan miten mikäkin asia kuuluisi mun mielestä tehdä?

  Muistakaa, että oli kyseessä asia kuin asia, sen voi luultavasti tehdä monella tapaa - ja ne kaikki voivat olla ihan yhtä oikeita.

Ei kommentteja: