Ei mulla kaiketi muuta kun....

Moikka!

Pakkaaminen alkaa olla valmista ja meitsi lähtee huomenna taas Unkariin ottamaan revanssia vikellyskisojen saralla. Peukut ja varpaat pystyyn toverit!

En kyllä kestä tota lopun 'Juhuu'ta.. :'D 

Mikäli haluaa saada muutoksen aikaan, on pakko muuttaa jotain

Helou, hellurei.

Mä oon viimesen viikon ollut oikeasti toooosi tosi väsynyt. Mikään ei ole oikein innostanut, ei edes vikellys. Oon ollut paljon töissä ja tehnyt lajitreeniä, mun jalkapohjatkin tuntevat sen...Vähän liiankin hyvin. On ollut masentavaa huomata kehitystä väärään suuntaan. Asiaa ei auttanut se, että yksi mun todella tärkeä ystävä lähtee kymmeneksi kuukaudeksi toiselle puolelle maapalloa. Muitakin muutoksia on elämässäni tullut ja pian tulossa, mikä on laittanut mutkin taas ajattelemaan...

Mikäli haluaa saada muutoksen aikaan, on pakko muuttaa jotain. Samalla kaavalla tulokset on kuitenkin ta'attu. Mietin silti, että jos olisin elokuva, haluaisinko olla seikkailu, vai ennalta-arvattava ja tylsänpuoleinen saippuasarja? 

Tänään oli kuitenkin hyvä päivä. Ei ehkä seikkailu, vaan aivan tavallinen työpäivä. En silti jostain kumman syystä edes kaivannut muuta. Olen tykännyt tosi paljon mun työkavereistani ja joistakin todella symppiksistä asiakkaista siellä kauppatorin vilskeessä. Kehut englanninkielen taidoista, suomalaisesta kauneudesta ja habasta laittavat väkisinkin hymyn huulille. :D 

Myös musiikki ja tietyt ihmiset ovat valaisseet tiettyjä hetkiä tällä viikolla. Koska on paljon salaperäisempää puhua henkilöistä anonyymeinä, teen niin. Yksi kolmesta on todella henkilö, jota olen sivusta seuraillut ihaillen jo pidemmän aikaa, arvostan häntä todella. Toinen kolmesta osaa aina saada mut hymyilemään, no matter what. Suloinen ihminen. Kolmas kolmesta on ihana, ehkä vähän liian imelä mulle; mikä toisaalta tasapainottaa mun kovaa kuortani.

Kiitokset teille. 

Seikkailua odotellessa ja puhelinkuvista nöyrästi anteeksipyydellen,

Heta

ps. Enää taas alle viikko EM-kisoihin. Kauhistuttaa.

Loma-arkea ja esikuvailua

Moikkamoi, hiljaiselon keskeltä kuiskaa väsynyt lomalainen. Mulle kuuluu ihan hyvää, vähän kiireistä elämää vietellyt nyt lähiaikoina.

Loma-arki kutsuu. Tällä viikolla ohjelmaani oon kuulunut lähes joka päivälle aamutreeniksi lenkki/sali, minkä jälkeen tieni käypi kohti kauppatorin hulinaa. Työpäivän jälkeen on hyvä rentoutua lajitreenien parissa. 

Eilen duunin sijasta olin vapaalla jalalla ja päiväni oli aivan täydellinen. Aamulla aloitin päiväni pitkästä aikaa kunnon salitreenillä ja päivällä kävimme Pinjan kanssa tsekkailemassa ja testailemassa vanhojenmekkoja. Sitä oikeaa ei minulle vielä löytynyt, mutta epätoivon aura kaventui kummasti! Kävimme myös katsomassa paljon puhutun leffan Tähtiin kirjoitettu virhe. En todellakaan ole helposti itkevä ihminen, mutta tuo tarina sai kyyneleet silmiin. En kuitenkaan sentään ihan vollottanut siellä kuten muutama kanssakatsojani :D...Heh. Suosittelen katsomaan kyseisen leffan, ei sitä turhaan olla kehuttu. Ja leffaevääksi mulperimarjoja. Kerrassaan todella hyvä päivä.

Ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella pohtivampaa postausta. Mietin vähän itseäni urheilijana; omaa kehitystäni ja matkaani tähän pisteeseen. Miksi mä ylipäätänsä teen tätä?

Mikä saa mut uhraamaan kaiken vapaa-aikani treenaamiseen? Mikä saa mut lenkille jäätävinä talviaamuina? Mikä saa mut nousemaan keskellä yötä suunnittelemaan? Mikä saa mut samalla todella ahdistuneeksi ja onnelliseksi? Laji, jonka vuoksi haluan uhrata vapaa-aikaani, yöuniani ja voimiani. Laji, jota rakastan.

Saksien edistys 2013-2014

On ihana saada näytöksissä taputuksia. On ollut mahtavaa saada pienissä kisoissa kehuja. Hienointa oli saada Unkarissa joku huutamaan mun ekan päivän kyyrin jälkeen. On tavallaan aika pelottavaakin tajuta mihin kaikkeen on kyennyt vain tahdolla ja ra'alla duunilla. Oon henkilökohtaisesti aina rakastanut haasteita ja itseni voittamista, oli asia mikä hyvänsä. Nyt haluan voittaa itseni myös muiden puolesta, koska tiedän että tuolla jossain on ihmisiä, jotka luottavat ja uskovat minuun.

Olen myös aina halunnut olla hyvänä esikuvana muille. Ajan harppoessa sitä tajuaa, kuinka vähemmän treenanneet oikeasti katsovat ylöspäin niitä enemmän treenanneita. Yritän parhaani mukaan itsekin tarpoa tuulta päin ja näyttää oikeaa suuntaa heille, jotka minua katsovat ylöspäin. Olen todella otettu kaikista kehuista, joita ihmiset minulle ikinä sanovat. Se on aivan älyttömän tärkeä palkinto niistä vaikeammista hetkistä. Välillä elämä on fyysisesti tai henkisesti todella rankkaa. Noina hetkinä haluan muistuttaa itseäni ja muita siitä kuka olen ja millaiseksi haluan tulla... Mistä haluan minut muistettavan? Olisi kyllä hauska saada kuulla, minkälaisen kuvan itsestäni muille olen osannut antaa; joko blogin perusteella tai tosielämässä.

On olemassa monia persoonia ja luonteenpiirteitä joita itse ihailen. Arvostan periksiantamattomuuta, rohkeutta ja erilaisuutta. Mutta miksi ihailen juuri niitä ihmisiä tai niitä piirteitä? Annan arvoa asioille, joista voin ottaa oppia, jotta voin joskus hyödyntää oppimaani ja olla kuten omat idolini. 

Ja niin, miksi teen tätä? Teen tätä, koska minulle muiden arvostus ja oman kehittymisen tuoma mielihyvä on yksinkertaisesti suurempaa kuin fyysinen kipu tai henkinen ahdistus. Teen tätä monen ihmisen takia, mutta ennen kaikkea itseni. Tehkää pienet ihmiset teille rakkaita asioita ja muistakaa, että oman onnen tavoittelussa saa olla itsekäs.

Ajattelin tähän loppuun heittää pallon kaikille lueskelijoille: Mitä haluatte lukea? Olisiko aika jollekkin erikoispostaukselle, esim...

Myday

Kysymyspostaus

Kesätreenipostaus

Urheilutaustani

Ruokapostaus 

Mitä minä luen (blogit)

Mielipide (aihe?)

...Joku muu erikoisrustailu?

Ps. Samalla kommenttikentän avauksella saa vastailla myös kysymykseeni: Mitä te arvostatte teidän esikuvissanne & millaisia esikuvia te haluaisitte muille olla?

Landeilua

Sitä oppii näkemään lähellä olevat asiat vain katsomalla kaukaa. -Hetskuhetulahetuhetardi

Hassu tilanne; olen keskellä ei mitään ja nyt mulla on tosi paljon kuvia ja postausideoita. Mistähän sitä sitten aloittaisi?

Viimeisen viikon olen viettänyt Pohjanmaalla serkkujeni ja mummoni luona - paikalla lisäkseni vain hiljaisuus ja täydellinen maalaisidylli. En monesti pode koti-ikävää, mutta pakko myöntää että on vähän jo ikävä treenejä ja Dumlea. Ahdistavaa, kun ulkona taloa ympäröivät vain pellot ja ... pellot.

Serkkujeni kanssa harrastelin mm. mökkeilyä, pelejä, leffoja ja kuvailua. Parina aamuna olen jaksanut seisemän aikaan lähtenyt lenkkiäkin heittämään! ja eksynyt melkeen yksin metsään... Sitten olen aikalailla ollut tekemättä mitään, toisin sanoin makaillut.... sängyllä..sohvalla..lattialla..nurmikolla..portaissa. Auts.

Kun pääsen tien päältä kotiin, odottaa siellä vielä puolen viikon lomani,.. ei vaan hetkinen, lähdenkin Lahteen vikellysleiriä katselemaan pariksi päiväksi. Keskiviikkona matkani käy myös kohti ratsastainliittoa ja uusia edustusvaatteita ♥ ...tämän jälkeen alkaa taas valmentelu, viklaustreenit ja duuni. Huhheijaa. Onneksi EM-kisojen sähläysrumba varausten osalta alkaa olla paketissa, samoin sirkusmarkkinoiden sähköpostisota.

Löysin myös toisen urheilijan blogista mahtavan uuden somekanavan! TeamUp on sosiaalisen median yhteisö, joka tuo yhteen talentit, fanit ja yritykset uudenlaisella tavalla. Sivustomme keskipisteenä ovat talentit (urheilijat, urheilujoukkueet, muusikot, taiteilijat...), ja palvelumme ytimenä on auttaa heitä saamaan tarvitsemaansa näkyvyyttä, tukea ja yhteistyökumppaneita, jotta he voivat edetä kohti tavoitteitaan ja unelmiaan.  Mikäli ketään kiinnostaa, niin fanittamaan vaan! Olisi mahtavaa joku päivä löytää tuota kautta joku yhteistyökumppani!

Herättelen suuria toiveita vikellyksen suhteen tulevaisuudessa; mahdollisesti pari lisää vikellysharrastuspaikkaa tulossa! Lisäksi odottelen sitä omaa pukkiani ja suunnittelen pikkuhiljaa ensi vuoden treenisuunnitelmaa maajoukkuehaun liitteeksi.

Vieläkö jotain? Paljonkin. Ehkä jätän jotain kuitenkin myös ensi kertaan. ;)

CVI Kaposvar

Mä en tiedä mitä tai miten mun pitäisi kirjoittaa. Hirvein olo on jo takana päin, mutta kyllä se vieläkin kirpaisee.

Kirjoitukseni koskekoon tällä erää viimeisintä matkaani, kv-kilpailuja Unkarissa. Olin matkaamassa kahden vikeltäjätoverini kanssa ensimmäistä kertaa ilman valmentajia tai vanhempia. Lennot ja kuljetukset majoitukselle toimivat, saimme kaiken tarvittavan infon kilpailujärjestäjiltä ja kaikki tuntui toimivan. Lainaamaan päädyin Brandyä, samaa hevosta siis kuin viime vuonna Budapestissa.

Ensimmäisenä kilpailupäivänä olivat perikset ja toisena vapaaohjelma. Molemmat sujuivat ihan hyvin, eivät kuitenkaan ehkä yhtä hyvin kuin Lahdessa. Olin kuitenkin hyvillä mielin ja tyytyväinen... Myöhemmin muut kilpailijat ja juoksuttajani hämmensivät minua tosissaan; olin vapaaohjelman jälkeen siirtynyt kärkeen kutospaikalta! Se hämmennys oli valtava. Suomalainen kansainvälisissä kilpailuissa ensimmäisenä? Hullua.
Pääsin siis heittämällä jatkamaan finaalikierrokselle. Perusliikkeissä Brandy oli hieman jo tahmea ja seisonnassa hieman päätin hypellä edestakaisin... Päädyin nelossijalle ja olin varma, että vapaaohjelmani nostaisi minut sijoitukselle. En epäillyt sitä lainkaan.

Ennen vapaaohjelmaani olin verkannut hyvin ja kaikki oli kunnossa: olin valmis tekemään todella hyvän suorituksen. Areenalla Meri teki ensin hyvän kyyrin ja Brandy näytti hyvältä. Kellon kilahdettua juoksin keskelle ja hengitin... sisään ja ulos, sisään ja ulos. Nostin käteni ja pyysin musiikin. Kun musiikkini alkoi, hymyilin ja hengitin vielä kerran ennen kuin hyppäsin selkään. Selkäänhypyssä tajusin, ettei kaikki ollut kunnossa. Brandy säikähti jotain (joku keittiöihminen oli vissiin työnnellyt jotain kärryjä katsomossa?) ja päätti  siinä rallitella sen minuutin. En kyennyt tekemään lähes mitään. Pääni tyhjeni täysin, enkä tiennyt lainkaan, mitä olisin voinut tehdä, niimpä improsin.

Suorituksen jälkeen fiilikset olivat aivan kamalat. Ei sitä tunnetta voi edes kuvailla, vieläkään. Vaikea pitää mieliala korkealla tuon jälkeen. Paras kuitenkin yrittää muistaa, että hevostenhan kanssa tässä ollaan tekemisissä ja näitä tapahtuu, kaikille. Ehkä seuraavissa kisoissa menisi paremmin.

 Ehkä mä vielä joku päivä tuon mitalin Suomelle kansainvälisistä kisoista.

Ehkä nyt ei vaan vielä ollut mun vuoro.