keskiviikko 8. toukokuuta 2013

mietiskelyä ruohonjuuritasolta

Jeesjees, postailua taas!
Ajattelin taas kirjoitella vähän syvällisempää tekstiä, pohtia mm. tekosyiden syitä, sekä sitä, että onko kulisseissa elävä ihminen varmasti huono ihminen?

Olen pariinkin otteeseen ruvennut miettimään, että miksi ihmeessä ihmiset keksivät tekosyitä. Ikinä ei haluta sanoa suoraan, ettei vain loukattaisi ketään. Toisaalta; eikö ihminen loukkaannu vielä pahemmin, kun kuulee, että hän ei ole edes totuuden arvoinen sinulle. Tekosyyt eivät elä missään muussa maailmassa, kuin ihmisten persoonien luomassa todellisuudessa. Eläimet eivät keksi tekosyitä. Entisajan ihmiset eivät keksineet tekosyitä. Miksi nyt pitäisi?


Tekosyitä tulee keksittyä silloin, kun olisi tehtävä jotain, mikä ei huvita. Jos seuraavana aamuna on tulossa koe, mutta ystäväsi pyytää sinut leffaan.. Mitä teet? Ehkäpä kuitenkin marssit iloisena Finnkinon tiskille ja saat suuren lovin lompakkoosi -Mutta hauskaahan oli, ja se oli sen arvoista! ..Vai oliko? Seuraavana päivänä tajuat saavasi kokeesta vitosen, minkä lisäksi sinun pitäisi maksaa velkasi kaverillesi. Tajuat eilisen olleen virhe; Ja nyt on aika selityksille, tekosyille ja valheille.


Miksei nykyihmisten maailmaa voisi pienellä asialla yksinkertaistaa? Poistettaisiin vain ihmisten tekosyyt ja turhat selitykset. Se ehkä rikkoisi monia kaverisuhteita, mutta jäljelle jäävät olisivat ainakin aitoja. Todellinen ystävyys kestää suhteellisen hyvin karikkoja. Muistakaamme, että yksikään laiva ei kuitenkaan ole kaikenkestävä. Jos tarpeeksi kauan koettelee, kyllä kestäväkin laiva rikki saadaan.



Sitten toiseen aiheeseeni; Kulissit. Mielikuvat, jotka ihmiset haluavat rakentaa ympärilleen. Kaikki ihmiset rakentavat ympärilleen tietynlaiset lavasteet, halusivat he sitä tai eivät, mielikuvat muodostuvat silti. Kulissien muodostumiseen voi vaikuttaa toiminnallaan paljon ja niitä voi kokoajan muokata.. tosin mielikuva persoonasta muuttaa muotoaan hyvin hitaasti. Jos joskus saa jonkunlaisen leiman, on kärsivällisesti yritettävä raaputtaa sitä pois. Pikkuhiljaa. Kerros kerrokselta.


Monet sanovat, että kulissit luovat tekopyhän olemuksen persoonalle, mutta en itse ole sitä mieltä. Minulle suojamuurini on selviytymiskeino, ja uskon, että niin on monelle muullekkin. Osalle ihmisistä sillä ei ole väliä, mutta se osa ihmisistä on todellakin pieni. Itse on hieman hankala välillä hahmottaa omien kulissiensa ääriviivoja, mutta osa niistä voi näkyä hyvinkin selkeänä.



Uskon, että monet ihmiset uskovat minun olevan urheilullinen, koska olen aina treeneissä. Uskon, että moni uskoo minun syövän pääasiassa terveellisesti, koska kieltäydyn monesti herkuista. Uskon, että moni uskoo minun panostavan kouluun, koska vaikutan ottavan koulutyöt vakavasti. Uskon, että moni uskoo minun olevan kylmähermoinen, koska en näytä tunteitani aina päällepäin.

Paljon uskomista. Koskaan ei oikeastaan voi olla varma, koska kaikilla on erilainen kuva minusta, sinusta ja hänestä. Itse haluan kuitenkin vahvistaa tuota kulissikehystä, koska se korostaa asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Tuo mielikuva saa minut jatkamaan työntekoa tavoitteideni saavuttamiseksi.


On sitten asia erikseen, jos osaa antaa itsestään vääränlaisen mielikuvan. Se onnistuu kaikilta, mutta on vain yritettävä ymmärtää muidenkin näkökantoja. Onko kulissien tukeminen sitten hyväksi? Uskon, että tietyssä määrin on. Kulissit tekevät meistä persoonia. Ilman mielikuvia ei ole mitään, joten kaikki tuleva on kiinni sattumasta. Tietyt uskomukset auttavat meitä kehittämään itseämme: Jos meillä on fiksun leima, ei taso saa laskea. Toisaalta tämä tuo myös paineita.. Jos kaikessa pitäisi onnistua, mitä käy, jos ei onnistukkaan? Entä miten käy niiden tulevaisuuden, jolta ei odoteta yhtään mitään?



Aika tajunnanvirtaista kirjoittamista.. Sitähän tämä bloggaaminen on. Sanat tulevat suoraan sydämestä käsiin.. kiertämättä aivojen kautta. Tämä on se, miksi pidän bloggauksesta; Ah, niin vapauttavaa ja vapaata.

Lopuksi; Oi mikä onni ja autuus! Vihdoin kaikki peruskoulun kokeet ohi! Kesä tulee vinhaa vauhtia ja huomenna lähtö kohti Ruotsin kisoja.. Mahtavaa, fiilikset katossa. Kiitos ja Aamen!

4 kommenttia:

pinja kirjoitti...

niin hyvä postaus, siis sä kirjotat nii tajuttoman hyvin! ♥

Anonyymi kirjoitti...

Mihin oot menossa ysin jälkeen? :)

Anonyymi kirjoitti...

Iha sika hyvä postaus :) ja hyvää tekstiä. Koirasta postausta ? :)

Hetaito kirjoitti...

Pinja- Kiitos! <3
Ano1- Meen Keravan lukioon.
Ano2- Kiitti, postaus kirjoitettu, julkaisen piakkoin! ;)