tiistai 26. kesäkuuta 2012

Linkitä blogisi !


Kohta lukijoita on jo 60 ! Kiitos kaikille, nyt on teidän vuoronne bloggata. Linkittäkää bloginne - niin myös kavereidennekin, esittelen viisi parasta blogia  postauksessa myöhemmin ! 






sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Valitusta & vinkkejä

Aurinkoisia terveisiä ruudun täältä puolelta kaikille lukijoille ! Tai sitten ei. Missä kesä, kysyn vaan. Täällä sataa ja on pilvistä kokoajan, jonka takia ei tee yhtään mieli mennä ulos ja sitten on näitä aikoja, että vaan istutaan koneella valittamassa blogiin säästä. No, on niitä hyviäkin päiviä muutama ollut, ja tässä muutama kuva, mitä on tullut räpsittyä viime päivinä.



Ja mitä mä olen tässä parin viikon sisällä tehnyt, niin ollut mm. Oonan, Miljan & Sinikan kanssa, ollut Dumlen kanssa kotona leikkauksen takia, käynyt treeneissä, siivonnu huonetta, käynyt Kerran kenttäkurssilla, käynyt Kuusijärvellä & syönyt taas vaihteeks ihan hemmetin paljon.
Tos yks päivä taivas oli täynnä kivan värisiä pilviä !
Huomaatteko eroa ?
Onneks osataan edustaa 















Olen lukenut monen käyttäjän valittelevan sitä, että omasta picasa web-albumistaan loppuu kuville tallennustila. Itsellänikin kävi nii, joten aloin käyttämään photobuckettia. Tänään siis ensimmäistä kertaa käytin sitä, mutta ihan kivasti taitaa toimia, joten jos et halua poistella vanhoja postauksiasi, suosittelen käyttämään flikriä tai photobuckettia. Muitakin varmasti on, mutta nämä itse tiedän.






Ja niin siitä vielä, että ajattelin muuttaa blogin osoitteen niin, että se olisi lyhenne blogin nimestä, eli Life itoo short tblend in, litstbi.blogspot..., koska alan kyllästyä hetan elämään, tää olisi vähän erikoisempi. Mitä mieltä itse olette ? 


Näyttääkö teidänkin hiukset tältä trampalla olon jälkeen ?

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Haasteita !

Haasteen säännöt:


Vastaa haastajan esittämään 11 kysymykseen ja haasta seuraavat 6  blogia, joille keksit itse uudet kysymykset.  Kiitän vielä haastajaa, eli kiitos Jekki. (:



Kysymykset minulle:



1. Milloin aloitit ratsastuksen ja miksi ?

~ Aloitin ratsastuksen vuonna 2005, ollessani 7-vuotias. Ratsastus vaikutti kivalta, koska kaverinikin harrasti sitä, ja tässä oli ratsastuskoulu aivan tien toisella puolella, joten matka ei ollut ongelma.



2. Harrastatko jotain muuta ?

~ Harrastan myös vikellystä & telinevoimistelua



3. Paras kirja, jonka olet lukenut ?

~Kuin viimeistä päivää



4. Lemmikkisi & kuvat niistä ?

~ Shetlanninlammaskoira Dumle 


5. Paras ottamasi valokuva ?

~ Ehdottomasti tää..



6. Mikä saa sinut vihaiseksi ?
~ Toisen arvostelu, silloin kun ei itse tiedä koko asiasta mitään.


7. Oletko hyvä koulussa ?

~ Taidan olla :D



8. Miksi ryhdyit bloggajaksi ?

~ '' Blogi olisi hauska tapa jakaa omia kuvia ja ajatuksia '' (:



9. Paras muistosi ?

~ Voivoi, niitä on liikaa.. Kesät serkkujen kanssa, bikiniparatiisi, laivamatkat, kisamatkat, vesisodat kesäisin, P.i.s.s-illat ♥, teltassa nukkumiset ja kaikki syöminen.



10. Suunnitelmat kesälle 2012 ?

~ Kisamatkoja, töitä Prismassa, löhöilyä, syömistä, kavereiden kanssa hengailua, leffailtoja, jne..



 11. Koetko olevasi materialisti ?

~ Kyllä , kyllä koen olevani materialisti.



Kysymykset seuraaville blogeille.. 










1. Miksi perustit blogin & mitä se pääasiassa käsittelee ?

2. Parasta bloggaamisessa ?
3. Mitkä ovat sinun perus aamurutiinisi ?
4. Harrastuksesi, miksi harrastat juuri tätä/näitä lajeja ?
5. Unelma-ammattisi ?
6. Omistatko lemmikkejä ?
7. Onko sinulla Youtube-kanava ? (Jos on, paljasta nimesi !)
8. Yksi elämäsi tärkein asia ?
9. Oletko itsekriittinen ?
10. Mitä odotat kesältä 2012 ?
11. Laita loppuun vielä oma kuvasi vuodelta 2012 !


Mulla on aivan älyttömästi uusia kuvia ja postausideoita, enkä tiiä miten ehin toteuttaa ne kaikki ! No, katsotaan, katsotaan...




Heta kiittää ja kuittaa !


lauantai 16. kesäkuuta 2012

PM-kisat, Strömsholm


Lupasin teille postauksen Pm-kisoista, ja tässä se tulee ! Lähdimme ke 6.6. laivalla kohti Tukholmaa, josta jatkoimme Strömsholmaan eräälle tallille. Siellä oli siis tarkoitus pitää vikellyksen pohjoismaiden mestaruuskisat. Talli oli suuri ja kivannäköinen paikka, tallin läheisyydestä tuli mieleeni Suomenlinna.. Aika samantyylisiä taloja ja pihoja minusta. 
 


 Tallilla purimme hepat & rekan, siivosimme rekan ja tutustuimme paikkoihin. Illalla suuntasimme kohti hotelliamme, jonka oli määrä sijaita noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Navigaattorimme ei löytänyt hotellimme osotetta, mutta emme huolestuneet. '' Ainahan voi kysyä tietä ? '' Kysyimme kolmesti karttaohjeita. Ensin hotellilta --> ei onnistunut. Sitten paikallisilta --> Ei onnistunut. Viimeiseksi soitimme Suomen edustajalle, joka oli varannut hotellin. Vihdoin saimme koordinaatit ja pääsimme keskelle ei mitään. Eihän tuohon matkaankaan mennyt kuin se kaksi ja puoli tuntia..



Hotelli oli pieni majatalo keskellä pusikkoa. Siinä oli kaksi kerrosta, ja yhteensä n. 10 huonetta. Huoneissa ei ollut vessoja, yläkerrassa oli yksi yhteinen vessa. Koko talossa oli (kai) kaksi suihkua, jotka olivat myös yhteisiä. Onneksi hotellissa ei ollut paljoa muita ihmisiä.


 
Piilovittuilua havaittavissa ? Meidän majoitushuoneen avain.

Perjantaina treenailimme ja söimme. Söimme paljon. Lisäksi otettii muutamia kuvia ja tehtiin vähän akroakin.
hyi hitto


Säätämistä... 

    
Idolit
 Lauantain suorituksista perikset menivät vähän perseelleen, koska Bagira oli verkassa villiintynyt ja tiputtanut yhden vikeltäjän jo alas. Niimpä itseäkin hiukan jännitti ja se varmasti näkyi suorittamisesta. Periksistä sain 5.8, josta hevospisteitä 6.4. Olin tässä vaiheessa sijalla 6.  
 
 Kür meni jo paljon paremmin. Bagira tuntui oikein kivalta ja Kür meni suht hyvin. Itse olen ihan tyytyväinen tähän. Pisteitä tuli 6.3, joista hevospisteitä 6.7. Nyt olin sijalla 4. 
Mulkosilmäbägi 

 Sunnuntaina ei ollut kauhean hyvä fiilis lähteä suorittamaan. Tuntui, kuin olisin jo tehnyt kaikkeni, enkä pystyisi parempaan.. Vaikka sisimmässäni tiesin, että pystyisin saamaan ainakin periksistä korkeammat pisteet ! Bagira ei sunnuntaina saanut yhtä hyvin hevospisteitä, kuin lauantaina, mutta tuntui yhtä hyvältä, jossei paremmaltakin.


Sunnuntain perikset menivät paljon paremmin, kuin lauantaina, niissä on tosin vieläkin petrattavaa. Pisteitä sain nyt 6.0, joista hevospisteitä 5.8. Olin edelleen sijalla 4, tosin kirin eroa kolmannen kanssa pienemmäksi. 

  Kun tajusin, miten pieni ero minulla ja kolmannella vikeltäjällä oli, tajusin, että jos suoritus menisi hyvin, saisin pm-pronssia ! Paineethan kasvoivat, mutta yritin olla ajattelematta sitä. Verkkasin vain lyhyesti ja suoritus meni vielä paremmin kuin lauantaina ! Silti en voinut olla varma, riittäisikö se kolmanteen sijaan. Pisteiksi sain 6.2, joista hevospisteitä VAIN 5.5.. En tajua, B tuntui samanlaiselta, kuin lauantainakin, mutta tuomarien mielestä sen laukka muuttui näin paljon ! 6.7 --> 5.5 

 Noh, nyt nousin sijalle 3... Ärsyttää nuo hevospisteet, koska jäin hopeasta kuusi tuhannesosaa ! Eli 0.006 pistettä.. Ainahan voin syyttää vain itseäni siitä, miten huonot perikset tein lauantaina. Tästä on hyvä jatkaa, leuka alas ja kohti uusia pettymyksiä ! Ei, ei, olen ihan tyytyväinen. Myös toinen suomalainen vikeltäjä sai sennuissa hopeaa.  

 

Voivoi, vielä olisin halunnut kirjoittaa mm. siitä, kun ''hotelliimme'' tuli häävieraita.. mutta tästä tuli nytkin todella pitkistyttävä, joten ajattelin säästää teitä. Toivottavasti joku jaksoi lukea ! Tässä vielä muutama foto kisamatkalta. Kiitän vielä kaikkia vikeltäjiä, juoksuttajia ja teitä muita ihmisiä, jotka olitte mukana, oli huippureissu !


Merriii & yhteisbäckäri


Ensikertaan ! Sanoi trolli ja painoi ''tykkään'' tai ''en tykkää'' -nappulaa