sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Keskeneräisyys

Moi.

Oon kuvaillut ja editoinut jossain määrin kaksi videota.., mutta törmään koko ajan samaan ongelmaan: ankaruuteen ja hillittömään itsekritiikkiin. Koska videoiden kuvaaminen ja editoiminen on mulle uutta hommaa, oon siinä vielä hyvinkin keskeneräinen otus - en vaan halua uskoa sitä. En halua uskoa, että en osaa jotain ensimmäiseltä yrittämältä. Tämä ei varmaankaan liene uusi ajatus monellekkaan? On paljon haastavampaa ja tietyllä tavalla alastomampaa kuvata videota kuin kirjoittaa. On hyvin erilaista katsella ruudulta omaa naamaa ja kuunnella omaa ääntä kuin lukea tekstimuotoista ajatuksenvirtaa. Tuntuu, että hauskaa ja helppoa tekstiä usein vain syntyy, mutta videot... On haastavaa, kun tuomitsee omia maneerejaan ja sanavalintojaan virheiksi. Se on haastavaa, koska kaikkea ei voi tai jaksa kuitenkaan editoida pois. 

Mutta taas hei haloo järki ja aivot. Kuka on luonut mulle sääntöjä, joidenka mukaan a) Mun pitäisi ylipäätään julkaista videoita viikottain b) Jokaisen niistä pitäisi antaa kaikille kaikkea ja c) Niiden pitäisi olla vielä nätisti editoitukin? Minä. Minä itse. 

En oleta, että kukaan teistä oikeasti vaatisi noita multa. En edes keksi syytä, missä tilanteessa kukaan vaatisi toiselta mitään noin paljon. Eiköhän asia ole jälleen niin, että itsehän sitä on oman elämänsä pahin arvostelija. Ja jälleen, mikäköhän on arvostelun kohde? Sanavalinnat, jäätymiset, sanomatta jätetyt kohdat, maneerit... Asiat, jotka erottavat meidät koneista. Kyllä, mä ihailen sujuvaa puhumista, mutta eihän se muulla taidakkaan kehittyä kuin puhumalla. 

Muistutus myös tähän itselle: Karisma on kuitenkin se, kumpi enemmän vaakakupissa painaa kuin ''virheetön'' kielenkäyttö. Joten nou hätä, enköhän mä sen handlaa.

Yritän hiljalleen saada itseni uskomaan omia sanojani: epätäydellisyys on kaunista ja että failure is a compulsory part of the progress. Ilman mokia ei tule onnistumisia. Ilman yrittämistä mahdollisuudet onnistua ovat 0 %. Eli yritä ja tee mokia pelkäämättä. Muista myös välillä höllentää sitä pipoa päässä, äläkä oo itsellesi turhan tiukkis. Elä kivaa elämääsi ja nauti siitä.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ps. Ajattelin ottaa vuoden tavoitteeksi lukea/kuunnella/katsoa ainakin 50 kirjaa/dokkaria/sivistävää sisältöä. Jos on mitään vinkkejä koskien aihealueita selfhelp (itsensä kehittäminen), johtaminen, keittiöpsykologia, käyttäytymistiede, (dokumenteissa kaikki aiheet!), niin vinkkejä otetaan avosylin vastaan. 


perjantai 12. tammikuuta 2018

Mitä on aitous?

Moikka moi, pitkästä aikaa erittäin tajunnanvirtaista kirjoittelua - ajatuksia runomuodossa. Kyselin Snapchatissa teidän ajatuksia aiheesta ja yksi säkeistöistä pohjautuukin täysin teidän ajatuksiinne. Jos kiinnostaa, niin runo löytyy puhuttuna täältä

Annetaan kauniiden sanojen valaista meidän päiviä ja nautitaan hetkistä.

Aitoutta on 
tunteiden kirjo,
elämän kompleksisuus,
ja riisuttu runko.

Aitoutta on olla 
hyvä ja huono,
rikki ja ehjä,
mielensä reflektio.

Joku yrittää liikaa, 
toinen ei lainkaan.
Onko kumpikaan oikeassa - tai sen aidompaa?

Kyselin teiltä,
mikä on aitoutta.
Vastaukseksi sain kai
monta totuutta:

Aitous on 
alastomuutta ja tuntemisen tuskaa,
rehellisyyttä, luottamusta ja empatiaa.
Aitous voi näkyä tunteiden näyttämisenä,
itsevarmuutena ja vilpittömyytenä.
Kai kaikki epätäydellinenkin on aitoutta;
mahamakkarat ja räkänauru -
jota ei voi feikata.

Aitoutta on 
kai monia polkuja,
eri väreillä, sävyillä ja muodoilla
koristeltuina.

Musta kuitenkin tuntuu, että

Aitous kadonnut on näyttöjen syvyyksiin,
nykyään vaan heijastus siitä
what we used to be.

Toinen toisiamme toistaen,
selfie jälkeen selfien...
Onko arvo aitouden
kadonnut alle tykkäysten?

Aitous eli originelli
alkuperäinen, erottuva, villi
Nyt hautautunut ja padottu,
maskin taakse piilotettu

katseilta, tunteilta ja statusyhteiskunnalta..

Uskon, että aitoutta on 
olla rehellinen itselleen,
mutta tää on vaan mun totuus,
mitä itse näet?

Tiedätkö sä, 
kuka sä oot -
Ootko heijastus
vai halpa kopio?


Kirjoittaako kukaan enää runoja? Vai meneekö se samaan kategoriaan postimerkkien keräilyn kanssa? Itse rakastan sanoilla leikittelyä, ja vaikka en ole runoja sitten ala-asteen rustaillut, nautin kyllä tästä aivan suunnattomasti. Mitä mieltä sä olet runoista tai aitoudesta? Entä herättikö mun pohdinnat joitakin ajatuksia?

torstai 4. tammikuuta 2018

Bloggaajasta vloggaajaksi

Moikka. 

Viime päivien aikana oon toteuttanut mun pienen pientä haavekuvitelmaa oikeasta Youtube-kanavasta. Ajatus videoiden teosta on kiinnostanut jo pidemmän aikaa omien seurailujen takia, ja nyt vihdoin sain rohkeuden kerättyä virallista kanavaa varten.

MIKSI VIDEOITA?
1. Videoilla mun olisi mahdollisuutta helposti tavoittaa enemmän väkeä kuin blogikirjoituksilla. Blogit olivat suosiossa vuosina 2011-2015, mutta nyt videot ovat selvästi ajaneet tekstin ohi.

2. Haluan oppia puhumaan luontevasti ja vakuuttavasti. Haluan kehittää itseäni puhujana, ja pystyä vaikuttamaan ihmisiin tekstin lisäksi puhutulla kielellä. 

KANAVAN SISÄLTÖ
Kanavani tulee varmasti käsittelemään pääosin pohtivia, inspiroivia ja aitoja aiheita, kuten bloginikin aikojen saatossa. Puhun varmasti tulevaisuudessa menestymisestä, vaikeuksista elämässä, itsensä löytämisestä ja elämän pienistä suurista aiheista. Jos sinua kiinnostaa kuulla meitsin mietteitä, niin käy kurkkaamassa Tuben puolelta kanava HETAITO ja laita se tilaukseen! Ensimmäisessä videossani puhun oman jutun löytämisestä.

MITÄ KÄY BLOGILLE?
Myös blogini nimi tulee vaihtumaan lähiaikana samaan, eli jatkossa blogin löytää nimellä Hetaito. Blogiin tulee varmasti myös tulevaisuudessa tekstejä vaikka videoita tekisinkin - eli ei tämäkään ole kokonaan kuolemassa. 

MUN AJATUKSIA AIHEESTA
Pelottaa. Jännittää. Kauhistuttaa. Mutta pakko kokeilla. Jos mä vaikka oppisin joskus puhumaan luontevasti ja pääsisin jakamaan vertaistukea, inspiraatiota tai iloa edes muutamalle ihmiselle, niin oon todella tyytyväinen. Toivottavasti pystyisin auttamaan ihmisiä ajattelemaan ja löytämään todellisen itsensä. Se ois aika huippua.

MITÄ MÄ TOIVON SULTA?
Jos sulla on mitään rohkaisevaa kommenttia, videoideoita tai vinkkejä mulle, niin olisi ihanaa, jos laittaisit tulemaan. Joko tänne kommenttiboksiin, Tubeen, Snäppiin, Instaan tai vaikka kasvokkain. 

Millaista sisältöä sä haluaisit multa nähdä - tai mistä aiheista haluisit mun puhuvan?

KIITOS!

perjantai 22. joulukuuta 2017

Minä muiden silmin osa 2: Poikkiksen puheenvuoro


Heissan. 
Kirjoittelin muutama vuosi takaperin joulun alla ''Minä muiden silmin'' -nimisen postauksen, jossa heitin kynän muille ihmisille ja käskin kirjoittamaan, millanen ihminen olen heidän silmin. Törmäsin tuossa pari päivää sitten taas ideaan, jossa se kynä oli annettu oman kumppanin käteen, ja käsketty vastaamaan 21 kysymykseen suhteen bloggariosapuolesta. Tällä kertaa seuraavan haasteen eteen joutui oma poikaystäväni. Nyt on aika siis poikkiksen puheenvuoroon! Omat vastaukseni löytyvät harmaalla fontilla poikkikseni vastauksen perästä tällä tavoin.

1. Jos Heta katsoo telkkaria, siellä todennäköisesti pyörii…

Päätöntä hömppää.
Emme omista kaapelia, mutta Netflixistä tai Youtubesta tulee katseltua yleensä kevyitä juttuja eli sitä ''päätöntä hömppää'' vastapainona mun kireelle elämälle.

2. Mikä on hänen inhokkiruokansa?
Valmisruuat.
Einekset. Indeed.

3. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, Heta tilaa..
Pikakelauksen tulevaisuuteen (=muistikatkoksen).

:____DD Pitäähän sitä kerran vuodessa irrotella...


4. Mikä on hänen kengännumeronsa?
En tiedä, eikö naiset itse halua ostaa kenkänsä?
37-38, jos joskus sitä tarvitset!


5. Jos hän keräilisi jotain, se luultavasti olisi…
Hymyjä. Koska H haluaa auttaa muita, ja hymyjen kautta pääsee näkemään sen.
:-) 

6. Mitä H voisi syödä päivittäin kyllästymättä?
Riisikakkuja.
Friggsin Supersiemen-maissi/riisikakut on taivas. Ja pinaatti ja lohi. Niihin ei kyllästy.

7. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?
Iloista ja veikeää.
Ei aina, mutta usein kyllä. 

8. Minkälaisista elokuvista hän pitää eniten?
Päättömistä hömppäleffoista. 
Romanttiset nyyhkydraamat (hömppäleffat) on kyllä ihania. Ei siitä pääse yli eikä ympäri.
9. Minkä väriset silmät hänellä on?

Ruskeensiniset.
:--D Vihreät. Close enough.

10. Asia, jota usein teet, josta Heta ei pidä?
Kutitan?
Yees, ja kun väität olevasi oikeassa ja sanot minun olevan väärässä.

11. Missä hän on syntynyt?
Suomessa?
Correct.

12. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?
Raakakakku.
*sydänsilmäemoji*

13. Minkä parissa hän mielellään viettää useita tunteja?
Suunnittelun, asioiden organisoinnin, aikatauluttamisen ym.
Kyllä. Sunnittelun, urheilun, hyvän kirjan, postaamisen... Minkä vaan, mistä voi innostua.

14. Mitä Hän osaa erityisen hyvin?
Suunnitella.
En kiistä.

15. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?
No ei ehkä oudoin yksittäinen ruoka, mutta H laittaa pinaattia joka ruokaan...??
:----D Koska MIKSI EI?

16. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?
Puhelin, kalenteri ja iloinen mieli :)
JOO!

17. Mikä saa hänet ärsyyntymään?
Poikkis.
Oikein.

18. Entäs piristymään?
Poikkis.
Oikein. 

19. Millainen Heta on tyttöystävänä?
Ihanin.
<3

20. Mikä on hänen uusin villityksensä?
Aerobic?
Kilpa-aerobic.

21. Millainen on Hetan kotilook?
Villasukat. Pörröpää.
Rennot kuteet ja villasukat.


Ihanaa joulua kaikille lukijoille! Palaillaan höpötyksiin taas joulun jälkeen! 




perjantai 8. joulukuuta 2017

ELÄMÄNI KOEKANIININA

Hei, moi ja tervehdys jälleen.

Ja kiitos kaikista viesteistä edelliseen postaukseeni liittyen, ootte ihan mahtavia. Kiitos sulle, pienet ja suuret sanasi merkitsevät ja helpottavat toisen ihmisotuksen eloa.

Kiitosten jälkeen voidaankin mennä tämänpäiväisen postauksen pariin, jossa käsittelen elämääni koekaniinina: tämän syksyn opintomatkaa itsestäni, kun osallistuin liikuntabiologian opiskelijoiden kanditutkimukseen nopeusvoiman kehittämisestä. Alkuun avaan vähän tutkimukseen osallistumista, käytännön treenejä ja loppuun pohdin kaikkea sitä ''käteen jäänyttä'' matskua. Postauksen kuvamateriaalin tarjoaa takaisinheitto vuodentakaiseen valmistumiseen.

1. Voisinko vähän avata... Mistä on kyse? Miten mä eksyin tähän mukaan?

En osaa kertoa tutkimuksesta muuta kuin oman näkökulmani, joten pahoittelen tieteellisen terminologian ja muun kattavan perustelun puuttumista. Osaan kertoa mitä tehtiin, en ehkä miksi.
Perusideana oli siis teettää koehenkilöillä parin kuukauden mittainen treenijakso, ja mitata tapahtuuko koehenkilöillä kehitystä lihasten käyttönopeudessa tai maksimivoiman tuotossa. Tutkimuksessa mitattiin käsitykseni mukaan myös palautumista ja sen vaikutusta lihasaktivaatioon ja voimantuottoon. 

Löysin tutkimuksen yliopistomme sivuilta sitä selaillessani (ennen oman opiskeluni alkua elokuussa), ja päätin ''ihan läpällä'' lähteä kokeilemaan, koska MIKSI EI? Olen aina ollut innostunut kaikesta uudesta ja ihmeellisestä - eritoten, jos se koskee urheilua tai voin saada siitä jotain dataa itsestäni.

2. Mitä käytännössä tapahtui?

Alkuun oli pari viikkoa erilaisia mittauksia: Inbodya, verikokeita ja voimatestejä. Ensimmäisten testiviikkojen jälkeen kalenterimme valtasivat harjoitusviikot, välitestit, loput harjoitusviikot sekä lopputestit. Harjoitusviikoilla treenasimme kaksi kertaa viikossa yleensä pareittain. Treenimme koostui lämmittelystä, sekä kyykky- ja penkkisarjoista, joiden pituus vaihteli viikon mukaan. Kuormat vaihtelivat päiväkohtaisesti nopeuden mukaan, jota mitattiin jokaisessa sarjassa (=hyvin syöneenä ja levänneenä sai lämppäsarjoissa korkeampia nopeuksia, mikä nosti sarjapainoja korkeammaksi. Väsyneenä treenipainot pysyivät pienempinä.) Treenit toistettiin samalla kaavalla joka kerta.

3. Tapahtuiko muutosta?

Kokonaismuutoksesta on vaikea antaa tarkkaa tietoa, sillä datan analysointi on vasta aloitettu tutkimusaineiston keruun loputtua. Osaan kuitenkin sanoa, että omalla kohdallani suurin kehitys tapahtui nopeudessa, sekä jaloissa että käsissä. Maksimivoima taas parani yläkropalla (penkki) hurjasti enemmän kuin jaloissa (syväkyykky). Inbody-tulokseni muuttuivat myös omasta mielestäni parempaan rasvamassan korvaantuessa lihaksella - tosin uskon tässä olleen vaikutusta myös ruokavalion muutoksilla.

4. Mitä mä opin tästä?


1) Levon merkitys suorituskykyyn on merkittävä
Olen aikaisemmin ajatellut, että välipäivät ovat turhia, eikä niillä tee mitään... Nyt ehkä osaan viisaampana sanoa, että välipäivillä oli suuri merkitys omaan suoritustasooni. Vaikka edellispäivänä olisi ollut kuinka kevyt treeni, on se silti ollut treeni- eikä välipäivä, mikä näkyi väsymyksenä lihaksissa.


2) Ruokailujen ajoituksen merkitys suorituskykyyn on merkittävä
Asia, johon en ennen kiinnittänyt huomiota. Tutkimuksen aikana halusi aina saada itsestään 100 prosenttia irti, mikä osaltaan vaati sopivaa energiatankkausta ennen treeniä. Ei liian raskas, ei liian kevyt - ei liian aikaisin tai liian myöhään. 


3) Fiilis ei kerro suorituskyvystäsi kaikkea
Ne päivät, jolloin ketutti, saattoivat olla niitä päiviä, jolloin tulokset paukkuivat. Ne päivät, jolloin jalat painoivat tonnin, eivät välttämättä olleet niitä huonoimpia päiviä: joskus fiilis ei vaan mene yks yhteen tuloksien kanssa.


4) Treenikaverien ja vetäjien asenne vaikuttaa 
...Positiivisesti ja negatiivisesti omaan suorituskykyyn. Jos kaveri on kova painostaja tai iloinen tsemppaaja, saan itsestäni irti paljon enemmän kuin passiivisesta treenitoverista, vaikka ajattelin, etteivät ne muut mun treeniin vaikuta...?


5) Tuloksia syntyy jo kahdella treenillä viikossa!

Tämä hämmästytti ehkä kaikkein eniten. Miten niin vähillä treeneillä voi saada noin paljon kehitystä? Mutta pakko kai se on uskoa. Eli quality over quantity: laatu ennen määrää. Kun treenaat järkevästi, saat tuloksia pienemmällä ajankäytöllä. 
Kaiken kaikkiaan olen aivan super iloinen, että päätin lähteä tälle matkalle mukaan! Vaikka välillä kehitystä ei tapahtunut ja saattoi olla rankkaa tai vaikeaa, olen erittäin tyytyväinen ja iloinen, että osallistuin. Opin mittausten avulla paljon omasta kropastani, ja asioista, jotka vaikuttavat omaan suorituskykyyni merkittävästi. Hieno kokemus, jota suorsittelen jokaiselle suurella lämmöllä!

Mikäli jotain kysyttävää ilmenee, vastailen mielelläni. Palaillaan aiheen pariin luultavasti vielä helmikuussa, kun saan virallisen datan itselleni!

Kuvat: Lumi Björn

tiistai 28. marraskuuta 2017

VIDEO: Yksi vaikeimmista päätöksistäni



  Moikka. Pahoittelen taukoja ja sönkötystä. Heittäkää kommenttia, jos haluatte lisää videoita tai tää herätti jotain ajatuksenjuoksua jota haluasitte jakaa mulle (myös anonyymina). 

lauantai 4. marraskuuta 2017

Suorittajasta uupumukseen

Moi.

Tänään puhutaan aiheesta, joka on tällä hetkellä omassa elämässäni e-rit-täin tuntuvassa roolissa. Tänään puhutaan aiheesta, jota olen ehkä joskus sipaissut, mutta jonka oikea luonne on ehkä jäänyt pimentoon aikana, jolloin en edes halunnut uskoa siihen. Tänään puhutaan suorittajan elämäntavasta, ja siitä, minkälaisia huonoja juttuja se voi mahdollisesti tuoda mukanansa.

Alustetaan vaikka sillä, että olen tosissaan parikymppinen nuori neitokainen, jolla on kaikki asiat päällisin puolin aina ollut kaikki tosi hienosti. Voin kuitenkin melkein varmasti sanoa, että lähes jokainen tätä tekstiä tällä erää lukeva tietää allekirjoittaneen ''tyylin elää''. Olen välillä kirjoitellutkin siitä, kuinka stressi painaa päälle, eikä oikein jaksa. Seuraavassa postauksessa puhkunkin taas intoa kertoessani, kuinka paljon olen taas tehnyt ja saanut aikaan. Miellyttäminen, hyvät suoritukset ja alituinen kiire koristavat nuoruusvuosiani tähän päivään saakka, ja niiden pohjalle olenkin tainnut identiteettini rakentaa. Tällä postauksella yritän herätellä itseäni ja muita suorittajia ajattelemaan realistisesti: Onko se pidemmän päälle kuitenkaan kannattavaa?

Aika lailla vuosi takaperin pohdin suorittajaluonnettani ja sitä, kuinka ehkä ollaan menossa hiljalleen väärään suuntaan. Palatessani Aasian mailta mikään ei kuitenkaan oikeasti muuttunut. Tein subitöitä, valmennustöitä. omia urheilujuttuja ja opiskelin pääsykokeisiin. Tuskailin identiteettikriisin kanssa pitäessäni kilpailutaukoa ja ihmettelin häiritseviä pieniä fyysisiä ja psyykksiä oireiluja (muun muassa väsymys, muistiongelmat ja mielialojen heittelyt). Kesän aikana yritin ottaa mielestäni rennommin, mutta eihän se ihan niin tainut mennä. Alkukesän ravasin pääsykokeissa, jonka jälkeen kävin koutsireissulla Ruotsissa, Siilinjärvellä, Hämeenlinnassa, Ypäjällä. Näiden lisäksi hoidin valmennusvelvollisuudet ja uusien hevosten koulutukset Venlan kanssa ja treenailin omia juttuja salilla. Kesän loppupuolella valmisteltiinkin kaikkia muuttojuttuja ja elokuun alussa tapahtui muutto uudelle paikkakunnalle. Uusi paikkakunta ja ''uusi elämä'' toi omat haasteensa: alituisen reissaamisen, koulutyöt, valmennusjutut, oman urheilun ja ylipäätään arjen pyörittämisen. 

Ja nyt vihdoin päästäänkin hetkeen, siihen ensimmäiseen ISOON HERÄTYKSEEN, kun allekirjoittanut alkoi tajuta, ettei näin voisi jatkua. Tämä herätys ei tullut kertarysäyksellä, vaan hiljalleen - kuin joku olisi kiusallaan heitellyt kiviä reppuuni huomaamatta - vain katsoakseen, kuinka kauan jaksan niitä kantaa. Nyt kroppani oireilee erittäin paljon fyysisesti, esimerkiksi reisien uskomattoman sitkeällä voimattomuudella, hengen haukkomisella pienessäkin rasituksessa, huonossa palautumisessa... Otetaan esimerkkinä vaikka tuo arkipyöräily. Ihanaa kevyttä arkiliikuntaa? Itselleni suuri taistelu, kuin puskisi vastatuulessa ylämäkeen - mummojen ohittaessa sut tasamaalla. Mä en ole lääkäri, mutta musta alkaa pikkuhiljaa tuntua, ettei tuo ole aivan normaalia, kyllä mä kuitenkin liikun aika paljon. Lisäksi olen saanut ''nauttia'' aivan uusista tuttavuuksista kuten jatkuvasta asentohuimauksesta, kaiken säikkymisestä (varsinkin äänet) ja mielialojen järkyttävästä heittelystä (näkyy motivaation laskuna, ahdistuneisuutena, surumielisyytenä ilman syytä). Mutta kaikista pahintahan on se uupumus. Vaikka olisit nukkunut kymmenen tuntia tai viettänyt vapaapäiviä, se ei vaan katoa. Tunne siitä, ettet jaksaisi tehdä yhtään mitään: Et tehdä ruokaa, kävellä tai ajatella.

Tämän hetken tilannetta kuvaa hyvin sana turhautuminen. Olen fyysisesti ja henkisesti aivan rikki kaikesta tekemisestä, mutta suorittamisen lopettaminen tuottaa järjettömiä ahdistuskohtauksia, jotka ajavat takaisin oravanpyörään. Turhautuminen tulee myös esiin urheilussa, jossa kaikki tulokset vaan laskevat laskemistaan, kun kroppa laittaa vastaan. Ei jaksa, ei pysty, ei kykyene. Lepopäivät eivät enää toimi ja motivaatio laskee kuin lehmän häntä. Voin kuvitella nyt miltä paha loukkaantuminen urheilijasta tuntuu: se turhautuminen, kun ei kykene treenaamaan täysillä - tai vaikka yrittäisi täysillä, ei saa itsestään irti sitä sataa prosenttia. Turhauttavaa on olla fyysisesti äärirajoillaan, ja saada kuulla tekevänsä 8 kiloa pienemmillä painoilla kuin aikaisemmin. 
Tää on semmonen juttu, jota en toivoisi kenenkään joutuvan kokemaan.


Siinä vaiheessa, kun kaverit kysyvät miten sä voit, ja sun tekisi mieli vaan itkeä, ollaan jo aika hälyttävillä vesillä.


Mä tiedän, että suorittajana on todella helppoa sivuuttaa muitten varoitukset - onhan muakin yritetty varoitella monen ihmisen toimesta. On helppoa ja kivaa ajatella, että kyllä pärjään ja kyllä jaksan. Jossain vaiheessa kuitenkin tulee stoppi, koska kukaan meistä ei ole kone. Kukaan meistä ei pysty kantamaan sitä jäätävää kivillä täytettyä reppua ikuisesti. Kroonistuessaan stressillä on seurauksia, jotka voivat jäädä kiusaamaan erittäin pitkäksi aikaa. Tiettyyn pisteeseen asti on helppo juosta paikasta toiseen ja vielä hymyilläkkin. Sitten kun se hymy jää pois, vahinko on usein jo tapahtunut.

Mä toivon, että olisin itse osannut ottaa vähän rennommin vähän aikaisemmin. Nyt kärsin seurauksista, jotka olen todennäköisesti itse itselleni aiheuttanut. Mä toivon, että jokainen tätä tekstiä lukeva tajuaisi, että minkään kalenteria täyttävän asian ei tulisi tulla oman terveyden edelle. Pitäkää huolta myös läheistenne hyvinvoinnista, ja uskaltakaa väittää suoritusyhteiskunnalle vastaan. Kiire ei välttämättä korreloi hyvän elämän kanssa, eikä yksilön arvo riipu tekemisen määrästä. Jos tunnistat itsestäsi vähääkään suorittajan vikaa, niin pidä oikeasti mielessä pari asiaa:

1. Palautuminen on kehityksen edellytys
2. Pelkkä nukkuminen ei riitä palautumiseksi
3. Opiskelu ei ole palautumista
4. ... Eikä urheilu
5. You can't pour from an empty cup.
Tältä näyttää uupumus, kun asiat rullaavat

Älkää huolestuko. Mun arjessa on paljon ihania ja voimaannuttavia juttuja, enkä oo ihan toimintakyvytön. Mä olen ehkä vähän prosessissa itseni ja kyseisen aiheen kanssa, mutta uskoisin tän postauksen jotenkin auttavan mua - ja toivottavasti jotakuta muutakin tajuamaan omaa tilannettaan paremmin. En tiedä vielä tarkalleen, kuinka mun tulisi vielä tätä aihetta purkaa, mutta ehkä se selkeytyy jossain vaiheessa. Asiat voisivat olla paremminkin, mutta on paljon asioita, jotka ovat hyvin. Mä saatoin ''epäonnistua'' superihmisenä, mutta ehkä se olikin vain harhakuvitelma mun päässä. Ehkä musta tuleekin jotain aivan muuta.





Memo itselle: Jos poltat itsesi loppuun, et kykene antamaan kellekkään mitään.