keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Herkät tulee hulluiksi


Tässä tekstissä ajatuksia siitä, kuinka rikas tunne-elämä voi viedä välillä järjen. 

Moikka. 

Monta viikkoa myöhemmin myöhemmin, olen täällä taas. Ihana olla täällä taas, tyhjän Bloggerin alustan ja lukuisten kielellisten mahdollisuuksien äärellä. Vaikka sisältöä olen luonutkin, ei mikään vedä vertoja blogiavautumiselle - kirjoittaminen vaan on niin sairaan hieno asia. Tavallaan sitä oppii arvostamaan aivan eri tavalla tehdessään videoita ja muuta sometusta: Kaikki se mun leikkisä ja kekseliäs persoonallisuus, joka täällä tunnetaan, on kaukana videominusta - tai ainakin siltä se tuntuu. Yli päätään tekstin tuottaminen, se vaan on niin sairaan helppoa, kunhan on mahdollisuus se jonnekkin kirjailla. Heti kun sanotaan, että suu tulisi avata, niin ei sieltä tunnu astuvan ulos mitään järkevää. Miksi pää tuntuu silloin tyhjältä?

Mutta, se siitä alusta, jätetään nää aatokset hautomoon... Mistä halusin tänään teidän kanssa puhua? 

Tunteista, ja niiden tuntemisesta

Mut tunnetaan helposti erittäin positiivisena, aurinkoisena ja pirtsakkana tyyppinä, joka hymyilee ja nauraa paljon. Mä olen tässä aivan ihanien opintojeni aikana tehnyt sellaisia huomioita, että nämä tulkinnat johtuvat varmaankin mun erittäin suuresta nonverbaalista ilmaisusta: ilmeikkyydestä, siitä, että mä olen  luonnostani kauheen ´´eloisa´´ ja avoin ihminen, eli elän kropallani suuresti sanojeni mukana. Tää ilmeikkyys saa pohjansa siitä, että oon erittäin vahva tunne-eläjä, herkkis.

On ihanaa tuntea sanoinkuvaamatonta onnellisuutta ja puhdasta iloa. On ihana innostua täysillä pienistä arkisista jutuista, ja levittää iloa ympärilleen. On myös todella vaikea ymmärtää, kuinka muut eivät välttämättä pompi innosta nähdessään sinitaivaan, iloisen kanssaihmisen tai suloisen eläinotuksen. Voin vaan kuvitella, kuinka feikiltä tämmöisen eloisan persoonan avoin onnen ilmaisu voikaan vaikuttaa. Yritän silti vakuuttaa, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät meinaa pysyä aloillaan havaitessaan kaikkea arkista mahtavuutta ympärillämme...

Mutta kuten kaikilla asioilla, on tälläkin kääntöpuolensa. Herkät ihmiset saattavat olla erittäin taipuvaisia tunnetartuntaan, varsinkin jos kyseessä on melankolinen tunnetila – esimerkiksi suru.  tulen todella helpoksi surulliseksi muiden surusta – ja tulen todella helposti ahdistuneeksi muiden vaikeuksista tai ongelmista – vaikka en edes välttämättä tietäisi niistä puoliakaan. Mun on vaikea käsitellä itsekseni muiden ylämäkiä elämässä, ja uskon tän johtuvan juurikin siitä, että nämä asiat saavat mut helposti ahdistumaan ja murehtimaan toisten puolesta. Saan helposti asiat myös kiertämään pientä ahdistuksen kehää ja saatan joskus tehdä kärpäsestä jotain suurempaa: koska joku stressori tuntuu maailmanlopulta. 

(Empatia on mun mielestä aivan liian vähän arvostettu ominaisuus. Eli vaikka välillä tuppaa vähän ottamaan toisen murheita harteilleen, uskon mä sen olevan erittäin hyödyllistä jotta voidaan millään tasolla pyrkiä ymmärtämään kanssaeläjiämme. En siis kuoppaa myöskään tunnetartuntaa ilmiönä, sillä se auttaa kuuntelemaan ja ymmärtämään toista. )

Tunteellisena, herkkänä ihmisenä tunnun tuntevan paljon ja tavallaan tehostetusti. Ahdistus, stressi ja suru ovat epämiellyttäviä tunteita, mutta pahinta on ehkä ollut olla tuntematta mitään. Sellainen tyhjä melankolinen tila, jossa et tunne iloa, surua, nälkää tai janoa. Tila, jota on erittäin vaikea kuvailla henkilölle, joka ei ole tällaista kohdannut. 

Tavallaan kupla, jossa asiat menettävät tärkeysjärjestyksensä. Paikka, jossa tyhjyys huutaa kovempaa kuin mikään muu. Tunnetila, jossa et tunne. 


Herkkikset, voiko joku samaistua?

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Keskeneräisyys

Moi.

Oon kuvaillut ja editoinut jossain määrin kaksi videota.., mutta törmään koko ajan samaan ongelmaan: ankaruuteen ja hillittömään itsekritiikkiin. Koska videoiden kuvaaminen ja editoiminen on mulle uutta hommaa, oon siinä vielä hyvinkin keskeneräinen otus - en vaan halua uskoa sitä. En halua uskoa, että en osaa jotain ensimmäiseltä yrittämältä. Tämä ei varmaankaan liene uusi ajatus monellekkaan? On paljon haastavampaa ja tietyllä tavalla alastomampaa kuvata videota kuin kirjoittaa. On hyvin erilaista katsella ruudulta omaa naamaa ja kuunnella omaa ääntä kuin lukea tekstimuotoista ajatuksenvirtaa. Tuntuu, että hauskaa ja helppoa tekstiä usein vain syntyy, mutta videot... On haastavaa, kun tuomitsee omia maneerejaan ja sanavalintojaan virheiksi. Se on haastavaa, koska kaikkea ei voi tai jaksa kuitenkaan editoida pois. 

Mutta taas hei haloo järki ja aivot. Kuka on luonut mulle sääntöjä, joidenka mukaan a) Mun pitäisi ylipäätään julkaista videoita viikottain b) Jokaisen niistä pitäisi antaa kaikille kaikkea ja c) Niiden pitäisi olla vielä nätisti editoitukin? Minä. Minä itse. 

En oleta, että kukaan teistä oikeasti vaatisi noita multa. En edes keksi syytä, missä tilanteessa kukaan vaatisi toiselta mitään noin paljon. Eiköhän asia ole jälleen niin, että itsehän sitä on oman elämänsä pahin arvostelija. Ja jälleen, mikäköhän on arvostelun kohde? Sanavalinnat, jäätymiset, sanomatta jätetyt kohdat, maneerit... Asiat, jotka erottavat meidät koneista. Kyllä, mä ihailen sujuvaa puhumista, mutta eihän se muulla taidakkaan kehittyä kuin puhumalla. 

Muistutus myös tähän itselle: Karisma on kuitenkin se, kumpi enemmän vaakakupissa painaa kuin ''virheetön'' kielenkäyttö. Joten nou hätä, enköhän mä sen handlaa.

Yritän hiljalleen saada itseni uskomaan omia sanojani: epätäydellisyys on kaunista ja että failure is a compulsory part of the progress. Ilman mokia ei tule onnistumisia. Ilman yrittämistä mahdollisuudet onnistua ovat 0 %. Eli yritä ja tee mokia pelkäämättä. Muista myös välillä höllentää sitä pipoa päässä, äläkä oo itsellesi turhan tiukkis. Elä kivaa elämääsi ja nauti siitä.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ps. Ajattelin ottaa vuoden tavoitteeksi lukea/kuunnella/katsoa ainakin 50 kirjaa/dokkaria/sivistävää sisältöä. Jos on mitään vinkkejä koskien aihealueita selfhelp (itsensä kehittäminen), johtaminen, keittiöpsykologia, käyttäytymistiede, (dokumenteissa kaikki aiheet!), niin vinkkejä otetaan avosylin vastaan. 


perjantai 12. tammikuuta 2018

Mitä on aitous?

Moikka moi, pitkästä aikaa erittäin tajunnanvirtaista kirjoittelua - ajatuksia runomuodossa. Kyselin Snapchatissa teidän ajatuksia aiheesta ja yksi säkeistöistä pohjautuukin täysin teidän ajatuksiinne. Jos kiinnostaa, niin runo löytyy puhuttuna täältä

Annetaan kauniiden sanojen valaista meidän päiviä ja nautitaan hetkistä.

Aitoutta on 
tunteiden kirjo,
elämän kompleksisuus,
ja riisuttu runko.

Aitoutta on olla 
hyvä ja huono,
rikki ja ehjä,
mielensä reflektio.

Joku yrittää liikaa, 
toinen ei lainkaan.
Onko kumpikaan oikeassa - tai sen aidompaa?

Kyselin teiltä,
mikä on aitoutta.
Vastaukseksi sain kai
monta totuutta:

Aitous on 
alastomuutta ja tuntemisen tuskaa,
rehellisyyttä, luottamusta ja empatiaa.
Aitous voi näkyä tunteiden näyttämisenä,
itsevarmuutena ja vilpittömyytenä.
Kai kaikki epätäydellinenkin on aitoutta;
mahamakkarat ja räkänauru -
jota ei voi feikata.

Aitoutta on 
kai monia polkuja,
eri väreillä, sävyillä ja muodoilla
koristeltuina.

Musta kuitenkin tuntuu, että

Aitous kadonnut on näyttöjen syvyyksiin,
nykyään vaan heijastus siitä
what we used to be.

Toinen toisiamme toistaen,
selfie jälkeen selfien...
Onko arvo aitouden
kadonnut alle tykkäysten?

Aitous eli originelli
alkuperäinen, erottuva, villi
Nyt hautautunut ja padottu,
maskin taakse piilotettu

katseilta, tunteilta ja statusyhteiskunnalta..

Uskon, että aitoutta on 
olla rehellinen itselleen,
mutta tää on vaan mun totuus,
mitä itse näet?

Tiedätkö sä, 
kuka sä oot -
Ootko heijastus
vai halpa kopio?


Kirjoittaako kukaan enää runoja? Vai meneekö se samaan kategoriaan postimerkkien keräilyn kanssa? Itse rakastan sanoilla leikittelyä, ja vaikka en ole runoja sitten ala-asteen rustaillut, nautin kyllä tästä aivan suunnattomasti. Mitä mieltä sä olet runoista tai aitoudesta? Entä herättikö mun pohdinnat joitakin ajatuksia?

torstai 4. tammikuuta 2018

Bloggaajasta vloggaajaksi

Moikka. 

Viime päivien aikana oon toteuttanut mun pienen pientä haavekuvitelmaa oikeasta Youtube-kanavasta. Ajatus videoiden teosta on kiinnostanut jo pidemmän aikaa omien seurailujen takia, ja nyt vihdoin sain rohkeuden kerättyä virallista kanavaa varten.

MIKSI VIDEOITA?
1. Videoilla mun olisi mahdollisuutta helposti tavoittaa enemmän väkeä kuin blogikirjoituksilla. Blogit olivat suosiossa vuosina 2011-2015, mutta nyt videot ovat selvästi ajaneet tekstin ohi.

2. Haluan oppia puhumaan luontevasti ja vakuuttavasti. Haluan kehittää itseäni puhujana, ja pystyä vaikuttamaan ihmisiin tekstin lisäksi puhutulla kielellä. 

KANAVAN SISÄLTÖ
Kanavani tulee varmasti käsittelemään pääosin pohtivia, inspiroivia ja aitoja aiheita, kuten bloginikin aikojen saatossa. Puhun varmasti tulevaisuudessa menestymisestä, vaikeuksista elämässä, itsensä löytämisestä ja elämän pienistä suurista aiheista. Jos sinua kiinnostaa kuulla meitsin mietteitä, niin käy kurkkaamassa Tuben puolelta kanava HETAITO ja laita se tilaukseen! Ensimmäisessä videossani puhun oman jutun löytämisestä.

MITÄ KÄY BLOGILLE?
Myös blogini nimi tulee vaihtumaan lähiaikana samaan, eli jatkossa blogin löytää nimellä Hetaito. Blogiin tulee varmasti myös tulevaisuudessa tekstejä vaikka videoita tekisinkin - eli ei tämäkään ole kokonaan kuolemassa. 

MUN AJATUKSIA AIHEESTA
Pelottaa. Jännittää. Kauhistuttaa. Mutta pakko kokeilla. Jos mä vaikka oppisin joskus puhumaan luontevasti ja pääsisin jakamaan vertaistukea, inspiraatiota tai iloa edes muutamalle ihmiselle, niin oon todella tyytyväinen. Toivottavasti pystyisin auttamaan ihmisiä ajattelemaan ja löytämään todellisen itsensä. Se ois aika huippua.

MITÄ MÄ TOIVON SULTA?
Jos sulla on mitään rohkaisevaa kommenttia, videoideoita tai vinkkejä mulle, niin olisi ihanaa, jos laittaisit tulemaan. Joko tänne kommenttiboksiin, Tubeen, Snäppiin, Instaan tai vaikka kasvokkain. 

Millaista sisältöä sä haluaisit multa nähdä - tai mistä aiheista haluisit mun puhuvan?

KIITOS!

perjantai 22. joulukuuta 2017

Minä muiden silmin osa 2: Poikkiksen puheenvuoro


Heissan. 
Kirjoittelin muutama vuosi takaperin joulun alla ''Minä muiden silmin'' -nimisen postauksen, jossa heitin kynän muille ihmisille ja käskin kirjoittamaan, millanen ihminen olen heidän silmin. Törmäsin tuossa pari päivää sitten taas ideaan, jossa se kynä oli annettu oman kumppanin käteen, ja käsketty vastaamaan 21 kysymykseen suhteen bloggariosapuolesta. Tällä kertaa seuraavan haasteen eteen joutui oma poikaystäväni. Nyt on aika siis poikkiksen puheenvuoroon! Omat vastaukseni löytyvät harmaalla fontilla poikkikseni vastauksen perästä tällä tavoin.

1. Jos Heta katsoo telkkaria, siellä todennäköisesti pyörii…

Päätöntä hömppää.
Emme omista kaapelia, mutta Netflixistä tai Youtubesta tulee katseltua yleensä kevyitä juttuja eli sitä ''päätöntä hömppää'' vastapainona mun kireelle elämälle.

2. Mikä on hänen inhokkiruokansa?
Valmisruuat.
Einekset. Indeed.

3. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, Heta tilaa..
Pikakelauksen tulevaisuuteen (=muistikatkoksen).

:____DD Pitäähän sitä kerran vuodessa irrotella...


4. Mikä on hänen kengännumeronsa?
En tiedä, eikö naiset itse halua ostaa kenkänsä?
37-38, jos joskus sitä tarvitset!


5. Jos hän keräilisi jotain, se luultavasti olisi…
Hymyjä. Koska H haluaa auttaa muita, ja hymyjen kautta pääsee näkemään sen.
:-) 

6. Mitä H voisi syödä päivittäin kyllästymättä?
Riisikakkuja.
Friggsin Supersiemen-maissi/riisikakut on taivas. Ja pinaatti ja lohi. Niihin ei kyllästy.

7. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?
Iloista ja veikeää.
Ei aina, mutta usein kyllä. 

8. Minkälaisista elokuvista hän pitää eniten?
Päättömistä hömppäleffoista. 
Romanttiset nyyhkydraamat (hömppäleffat) on kyllä ihania. Ei siitä pääse yli eikä ympäri.
9. Minkä väriset silmät hänellä on?

Ruskeensiniset.
:--D Vihreät. Close enough.

10. Asia, jota usein teet, josta Heta ei pidä?
Kutitan?
Yees, ja kun väität olevasi oikeassa ja sanot minun olevan väärässä.

11. Missä hän on syntynyt?
Suomessa?
Correct.

12. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?
Raakakakku.
*sydänsilmäemoji*

13. Minkä parissa hän mielellään viettää useita tunteja?
Suunnittelun, asioiden organisoinnin, aikatauluttamisen ym.
Kyllä. Sunnittelun, urheilun, hyvän kirjan, postaamisen... Minkä vaan, mistä voi innostua.

14. Mitä Hän osaa erityisen hyvin?
Suunnitella.
En kiistä.

15. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?
No ei ehkä oudoin yksittäinen ruoka, mutta H laittaa pinaattia joka ruokaan...??
:----D Koska MIKSI EI?

16. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?
Puhelin, kalenteri ja iloinen mieli :)
JOO!

17. Mikä saa hänet ärsyyntymään?
Poikkis.
Oikein.

18. Entäs piristymään?
Poikkis.
Oikein. 

19. Millainen Heta on tyttöystävänä?
Ihanin.
<3

20. Mikä on hänen uusin villityksensä?
Aerobic?
Kilpa-aerobic.

21. Millainen on Hetan kotilook?
Villasukat. Pörröpää.
Rennot kuteet ja villasukat.


Ihanaa joulua kaikille lukijoille! Palaillaan höpötyksiin taas joulun jälkeen! 




perjantai 8. joulukuuta 2017

ELÄMÄNI KOEKANIININA

Hei, moi ja tervehdys jälleen.

Ja kiitos kaikista viesteistä edelliseen postaukseeni liittyen, ootte ihan mahtavia. Kiitos sulle, pienet ja suuret sanasi merkitsevät ja helpottavat toisen ihmisotuksen eloa.

Kiitosten jälkeen voidaankin mennä tämänpäiväisen postauksen pariin, jossa käsittelen elämääni koekaniinina: tämän syksyn opintomatkaa itsestäni, kun osallistuin liikuntabiologian opiskelijoiden kanditutkimukseen nopeusvoiman kehittämisestä. Alkuun avaan vähän tutkimukseen osallistumista, käytännön treenejä ja loppuun pohdin kaikkea sitä ''käteen jäänyttä'' matskua. Postauksen kuvamateriaalin tarjoaa takaisinheitto vuodentakaiseen valmistumiseen.

1. Voisinko vähän avata... Mistä on kyse? Miten mä eksyin tähän mukaan?

En osaa kertoa tutkimuksesta muuta kuin oman näkökulmani, joten pahoittelen tieteellisen terminologian ja muun kattavan perustelun puuttumista. Osaan kertoa mitä tehtiin, en ehkä miksi.
Perusideana oli siis teettää koehenkilöillä parin kuukauden mittainen treenijakso, ja mitata tapahtuuko koehenkilöillä kehitystä lihasten käyttönopeudessa tai maksimivoiman tuotossa. Tutkimuksessa mitattiin käsitykseni mukaan myös palautumista ja sen vaikutusta lihasaktivaatioon ja voimantuottoon. 

Löysin tutkimuksen yliopistomme sivuilta sitä selaillessani (ennen oman opiskeluni alkua elokuussa), ja päätin ''ihan läpällä'' lähteä kokeilemaan, koska MIKSI EI? Olen aina ollut innostunut kaikesta uudesta ja ihmeellisestä - eritoten, jos se koskee urheilua tai voin saada siitä jotain dataa itsestäni.

2. Mitä käytännössä tapahtui?

Alkuun oli pari viikkoa erilaisia mittauksia: Inbodya, verikokeita ja voimatestejä. Ensimmäisten testiviikkojen jälkeen kalenterimme valtasivat harjoitusviikot, välitestit, loput harjoitusviikot sekä lopputestit. Harjoitusviikoilla treenasimme kaksi kertaa viikossa yleensä pareittain. Treenimme koostui lämmittelystä, sekä kyykky- ja penkkisarjoista, joiden pituus vaihteli viikon mukaan. Kuormat vaihtelivat päiväkohtaisesti nopeuden mukaan, jota mitattiin jokaisessa sarjassa (=hyvin syöneenä ja levänneenä sai lämppäsarjoissa korkeampia nopeuksia, mikä nosti sarjapainoja korkeammaksi. Väsyneenä treenipainot pysyivät pienempinä.) Treenit toistettiin samalla kaavalla joka kerta.

3. Tapahtuiko muutosta?

Kokonaismuutoksesta on vaikea antaa tarkkaa tietoa, sillä datan analysointi on vasta aloitettu tutkimusaineiston keruun loputtua. Osaan kuitenkin sanoa, että omalla kohdallani suurin kehitys tapahtui nopeudessa, sekä jaloissa että käsissä. Maksimivoima taas parani yläkropalla (penkki) hurjasti enemmän kuin jaloissa (syväkyykky). Inbody-tulokseni muuttuivat myös omasta mielestäni parempaan rasvamassan korvaantuessa lihaksella - tosin uskon tässä olleen vaikutusta myös ruokavalion muutoksilla.

4. Mitä mä opin tästä?


1) Levon merkitys suorituskykyyn on merkittävä
Olen aikaisemmin ajatellut, että välipäivät ovat turhia, eikä niillä tee mitään... Nyt ehkä osaan viisaampana sanoa, että välipäivillä oli suuri merkitys omaan suoritustasooni. Vaikka edellispäivänä olisi ollut kuinka kevyt treeni, on se silti ollut treeni- eikä välipäivä, mikä näkyi väsymyksenä lihaksissa.


2) Ruokailujen ajoituksen merkitys suorituskykyyn on merkittävä
Asia, johon en ennen kiinnittänyt huomiota. Tutkimuksen aikana halusi aina saada itsestään 100 prosenttia irti, mikä osaltaan vaati sopivaa energiatankkausta ennen treeniä. Ei liian raskas, ei liian kevyt - ei liian aikaisin tai liian myöhään. 


3) Fiilis ei kerro suorituskyvystäsi kaikkea
Ne päivät, jolloin ketutti, saattoivat olla niitä päiviä, jolloin tulokset paukkuivat. Ne päivät, jolloin jalat painoivat tonnin, eivät välttämättä olleet niitä huonoimpia päiviä: joskus fiilis ei vaan mene yks yhteen tuloksien kanssa.


4) Treenikaverien ja vetäjien asenne vaikuttaa 
...Positiivisesti ja negatiivisesti omaan suorituskykyyn. Jos kaveri on kova painostaja tai iloinen tsemppaaja, saan itsestäni irti paljon enemmän kuin passiivisesta treenitoverista, vaikka ajattelin, etteivät ne muut mun treeniin vaikuta...?


5) Tuloksia syntyy jo kahdella treenillä viikossa!

Tämä hämmästytti ehkä kaikkein eniten. Miten niin vähillä treeneillä voi saada noin paljon kehitystä? Mutta pakko kai se on uskoa. Eli quality over quantity: laatu ennen määrää. Kun treenaat järkevästi, saat tuloksia pienemmällä ajankäytöllä. 
Kaiken kaikkiaan olen aivan super iloinen, että päätin lähteä tälle matkalle mukaan! Vaikka välillä kehitystä ei tapahtunut ja saattoi olla rankkaa tai vaikeaa, olen erittäin tyytyväinen ja iloinen, että osallistuin. Opin mittausten avulla paljon omasta kropastani, ja asioista, jotka vaikuttavat omaan suorituskykyyni merkittävästi. Hieno kokemus, jota suorsittelen jokaiselle suurella lämmöllä!

Mikäli jotain kysyttävää ilmenee, vastailen mielelläni. Palaillaan aiheen pariin luultavasti vielä helmikuussa, kun saan virallisen datan itselleni!

Kuvat: Lumi Björn

tiistai 28. marraskuuta 2017

VIDEO: Yksi vaikeimmista päätöksistäni



  Moikka. Pahoittelen taukoja ja sönkötystä. Heittäkää kommenttia, jos haluatte lisää videoita tai tää herätti jotain ajatuksenjuoksua jota haluasitte jakaa mulle (myös anonyymina).